Viritä laadunhallinnan järjestelmäsi uudelleen
Laadunhallinnan järjestelmä, joka on rakennettu esimerkiksi ISO 9001-standardin mukaiseksi, jää liian usein yrityksen henkilöstölle vieraaksi ja etäiseksi. On käytetty paljon rahaa ja aikaa, mutta järjestelmä ei vain toimi käytännössä. Käytännön toteutus on liian raskas ja on tehty muodollisuuksia, jotka eivät tarpeeksi auta toimintaa.
Jos tuntuu siltä, että yrityksen hallinta on monimutkaisempaa kuin aiemmin, kannattaa tutustua laatupalkintomalliin, jonka mukaan toimintaa voi kehittää monipuolisesti. Laatupalkintomalli kuvaa, millä eri tavoilla toimintaa voidaan suunnitella, toteuttaa, arvioida ja parantaa.
Toimintojen itsearviointi on pk-yritykselle tehokas tapa tutustua laatupalkintoajattelun mukaiseen kehittämiseen. Itsearviointi saadaan 20...30 hengen yrityksessä läpi yhden työpäivän aikana. Osallistujat saavat käsityksen yrityksen kokonaisuudesta ja selkeän tehtäväluettelon kehitettävistä asioista.
Auditoimaan oppii vain auditoimalla. Kursseilla oppii päälinjat mutta itselle soveltuvimman tekniikan vain tekemällä. Kysymyslistoja voi tehdä, niitä tarvitaan yleensä, kun auditointiin harjoitellaan. Tehtävän harjoittelu vaatii oikeastaan vain 1-2 yhteistyökykyistä työntekijää, joiden kanssa voidaan opetella auditoinnin perusaskeleet. Havaintoja tulee jokaisesta auditoinnista parhaimmillaan kymmeniä. Niistä olennaisimmat pitää osata poimia ja antaa toiminnoista vastaavien tehtäväksi.
Ota yhteyttä, niin hyödynnetään yrityksellesi vielä tehokkaammin laadun eteen tekemänne työ.